This article is not available in English. Please select another language
from the navigation bar at the top.
Kirkkoherranpappila
Pappilarakennus on valmistunut 1820-luvun alkupuolella. Rakennusta jatkettiin kahdella kamarilla ja keittiöllä vuonna 1899, myös taitekatto muutettiin tällöin harjakatoksi. Peruskorjaus on tehty vuonna 1977, jolloin uusittiin 1950-luvun keskuslämmitys ja pääosa rakennuksen ikkunoista. Pihapiirissä on 1940-luvun lopulla rakennettu talousrakennus. Tämän piharakennuksen takana sijaitsee hirsinen kanala 1900-luvun alkupuolelta. Holvattu lohkokivinen maakellari on tontin eteläpuolella. Pihamaalla on 1800-luvulla istutettua puustoa. 1960-luvulla purettu väentupa oli pappilan suuntainen rakennus, jossa oli pirtti, keittiö ja kaksi kamaria. Väentuvassa asui vuokraviljelijä, jonka kuului myös pitää kyytihevosta papille. 1950-luvulla väentuvassa asui nimismiehiä ja pirtissä pidettiin rippikoulua. Väentupaa vastapäätä oli pappilan talli, joka purettiin 1940-luvulla. Tallirakennukseen päädyssä olevat kärryliiteri ja rehusuoja ovat jäljellä viereisen tilan puolella. Piharakennuksen paikalla oli ennen rakennus, jossa oli sauna, puuvaja ja aitta. Pappilan vilja-aitta oli etelärinteessä. Riihi purettiin 1940-luvun lopulla ja hirsinen navetta 1960-luvulla. Kohde on mukana julkaisussa Pirkanmaan kulttuurihistorialliset kohteet. |