This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Oppikoulusta peruskouluun

Jämsän yhteiskoulun oppilaita vuonna 1937Oppikoulun käyminen yleistyi sodan jälkeen ja oppilasmäärät alkoivat nousta. Kun ennen sotaa koulussa oli parisataa oppilasta, lukumäärä vuonna 1945 oli 372 ja vuonna 1955 jo 568. Välittömästi sodan jälkeen oppilasmäärää nosti siirtoväen vakiintuminen, vähän myöhemmin puolestaan suurten ikäluokkien ehtiminen oppikouluikään. Yhteiskoulussa tunteja pidettiin aulatiloissa ja joskus jopa yläkertaan vievillä portaillakin. Laajemmat tilat olivat siis tarpeen. Uusi koulu valmistui vuonna 1953, voimistelusaliosa otettiin käyttöön vuonna 1955.

Jämsän yhteiskoulun uusi koulurakennus valmistui vuonna 1953, voimistelusaliosa vuonna 1955.Jämsän yhteiskoulu kunnallistettiin vuonna 1968 ja nimikin muuttui, nyt oppikoululaiset kävivät Jämsän kunnallista keskikoulua. Jämsäläiset siirtyivät peruskoulujärjestelmään vuonna 1972, jolloin Jämsän ja Kaipolan kunnallisista keskikouluista tuli peruskoulun yläaste ja nimeltään Seppolan koulu. Oppivelvollisuudesta tuli 9-vuotinen, siitä yläasteen osuus oli kolme vuotta.

Vanhassa Tattikoulussa pidettiin tunteja vielä 1970-luvun lopussa, mutta se sai väistyä Seppolan koulun uudisrakennuksen ja peruskorjauksen myötä 1970 - 1980-lukujen vaihteessa. Kaikki koulutyö sijoittui nyt saman katon alle. Uudisrakennukseen tuli ruokasali sekä teknisentyön ja tekstiilityön tilat, saneerattuun vanhaan osaan tehtiin kotitalousluokat.

Seppolan koulun tilat eivät enää 2000-luvulla ole vastanneet opiskelun tarpeita, lisäksi koulun sisäilmaongelma on vuosi vuodelta pahentunut. Uudisrakennus on Jämsän kaupungin investointiohjelmassa, uusi koulu on kaavailtu rakennettavaksi Paunun urheilupuistoon vuonna 2010.