This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Liikerakennukset

Ensimmäiset liikerakennukset Jämsän ja Jämsänkosken alueella olivat 1800-luvun käsityöläis- ja kauppiastaloja, joissa asuinhuoneiden lisäksi oli verstas tai kauppahuone. Rakennukset eivät juuri poikenneet perinteisestä asuinrakentamisesta. Näyteikkunoita ei ollut ja toiminnasta kertoi yleensä vain vaatimaton liikekilpi. Kun käsityöläisverstas laajeni myymäläksi, tarvittiin suurempia tiloja laajenevalle tuotevalikoimalle.

Jamsan_tori_1958Eriytynyttä liikerakentamista alkoi syntyä 1920-luvulta lähtien. Jämsän Seppola vakiinnutti asemansa jokilaakson tärkeimpänä kaupallisena keskuksena. 1930-luvulla valmistuneet Jämsän Jokivarren (Sepon) Osuuskaupan ja Jämsän Kangaskaupan liikerakennukset edustivat jo nykyaikaista "osuuskauppafunkista". Yksinkertaiset julkisivut ja suuret näyteikkunat toivat pieneen maalaistaajamaan urbaania ilmettä. Osuuskauppa laajensi toimintaansa Jämsänkoskelle jossa liikkeen toimitaloon avattiin myös ravintola. Sotien välisenä aikana toimi Jämsässä jo useita kahviloita.

Varhaisesta pankkiarkkitehtuurista on edelleen jäljellä Jämsän Säästöpankin toimitalo, Kivipankki, vuodelta 1913. Sen suunnitteli arkkitehti Ilmari Launis. Jämsän kirkon arkkitehti K.S.Kallio suunnitteli Kansallis-Osakepankin klassistisen rakennuksen joka valmistui vuonna 1929. Yhdyspankin 1950-luvun alussa valmistunut rakennus on arkkitehti J. Tähtisen suunnittelema. Samojen mallipiirustusten mukaisia Yhdyspankin konttoreita nousi eri puolille maata.

PICT2741.JPG1960- ja 1970-luvulla purettiin kiihtyvällä vauhdilla vanhaa puu-Seppolaa ja osin myös 1930-luvun kivi-Seppolaa tehokkaamman rakentamisen tieltä. Jo 1950-luvun puolla valmistuivat Jämsän liikekeskus meijerin rinteeseen ja ns. Koljosen talo torin pohjoislaidalle. Vuonna 1965 kohosi Arvion tontille sillan kupeeseen viisikerroksinen liiketalo. 1970-lukulaista liikerakentamista edustaa Osuuspankin toimitalo.


Jämsänkosken keskusta

Jämsänkosken keskustassa on edelleen nähtävissä yhtenäinen rakennettu miljöö. Kaupan laajeneminen näkyi liiketilojen määrän kasvuna sotien jälkeen. Kenraalintien ja Koivutien liike- ja asuinrakennukset tehtiin entisten puurakennusten paikalle. Toinen liiketoiminnan keskittymä oli vesistön länsipuolella Kinulassa, jossa toimi kauppaliikkeitä ja majoitusliike.

SOK:n liikerakennus valmistui jo ennen sotia, vuonna 1938. Vuonna 1946 valmistunut linja-autoasema ja matkakoti Taipale edustavat asiallista liikerakentamista. Koivutien varteen kohosi Jämsän Säästöpankin ja Kansallis-Osakepankin liiketalot vuosina 1951 ja 1953. Vuonna 1962 valmistui paikkakunnan maamerkiksi ns. Koskentorni Kenraalintien ja Koivutien risteykseen. Rakennuksessa on kuusi kerrosta ja liiketilat katutasossa. 1960-luvun liikerakentamista edustaa E-liikeketjun toimitila vuodelta 1967.

Koivutie_1960_luvulla_jpg