This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Koulurakennuksien tyyppipiirustukset

Koulurakennuksien tyyppipiirustuksissa eri aikakausina on seurattu ajan arkkitehtuurityylejä ja teknillisiä innovaatioita. Yrjö Sadeniemen (1869 - 1951) kouluhallituksessa julkaisemat mallipiirustukset vuosilta 1907 ja 1910 olivat olleet pitkään käytössä koulujen rakentamisen pohjana, mutta nekin kävivät vanhanaikaisiksi niin arkkitehtuurityyliltään kuin toiminnallisilta vaatimuksiltaankin. Vuonna 1921 kouluhallitus vahvisti ohjelman arkkitehtuurikilpailulle, jonka pohjalta syntyivät uudet maalaiskoulujen tyyppipiirustukset. 1920-luvun tyyppipiirustuksin rakennetuissa maaseudun kyläkouluissa oli useimmiten luokkatilojen ja keittiön lisäksi myös opettajan asunto ja talousvarastotilat, jopa pieni talli tai navettakin saattoi pihapiirissä sijaita.

Tyryn koulu, Jämsä
Tyryn koulu Jämsässä

Yleisten rakennusten ylihallituksessa suunnitellut koulut toivat muihinkin kaupunkeihin kuin Helsinkiin klassismin 1930-luvulla. Symmetriselle akselille sommitellut koulurakennukset muodostavat joko vaaleaksi rapattuina tai punatiilisin julkisivuin selkeästi erottuvan rakennustyypin. 1900-luvun alun puukoulujen romantiikka ja klassismi rapisivat tyyppipiirustuksista pois jo ennen sotia kun funtionlaismin myötä alkoivat pohjakaavat vapautumaan.

Kuva: S. Silén 1950-luvulla koulurakennuksen ikoniksi yleistyi koko Suomessa monikerroksinen vaaleaksi rapattu kivitalo harjakattoineen ja liuskekivisokkeleineen. Näissä rapatuissa kaksi- tai kolmekerroksissa koulurakennuksissa oli yhä edelleen myös opettajien asunnot sekä koulut saivat uudet keittiötilat, omat liikuntatilansa sekä käsityöluokat. Toinen tyypillinen julkisivuvaihtoehto oli punatiili, jolla tehtiin suuria julkisivupintoja. Kouluissa oli usein myös suojaisa tai aidattu piha-alue lasten turvallisuuden parantamiseksi autoistuvassa kyläkuvassa.

Teksti: Saija Silén

Lähteet:
Ahlstedt, Hannu: Kotikuntani Jämsänkoski. Jämsänkosken koululautakunta 1984.
ARS Suomen taide osat 1 - 3.
Nikula, Riitta: Rakennettu Maisema - Suomen arkkitehtuurin vuosisadat. Keuruu 1993.
Keski-Suomen historia osat I - III
Keski-Suomen museo: Rakennusinventointitiedot
Kulha, Keijo K.: Vanhan Jämsän historia 1860-luvulta vuoteen 1925. Turku 1974.
Patjas, Auli et al.: Jämsän rakennusperinnettä. Jyväskylä 1982.
Pitkäjärvi, Pekka: Jämsän koululaitoksen vaiheita 110 vuoden ajalta. Jämsä Lehti Oy 1980.
Putkonen, Lauri: Rakennusperintömme - Kulttuuriympäristön lukukirja. Helsinki 2001.
Räsänen, Timo: Jämsänkosken ja Koskenpään historia. Valkeakoski 1986.
Seppänen, Heikki: Jämsänkosken Rustholli - Historiikki talosta ja sen asukkaista. Jyväskylä 1990.
Suur-Jämsän historia, osa 1. 1954
Suur-Jämsän historia, osa 2. 1962
Suur-Jämsän historia, osa 3. 1963
Valonen , Niilo ja Vuoristo, Osmo: Suomen kansanrakennukset.Vammala 1994.