This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Näyttämön grand old lady

Marketta JuvénMarketta Juvén (o.s.Aurén) syntyi Jämsänkoskella 1935. Pikkutytöstä lähtien hän kulki vanhempiensa mukana työväentalolla ja imi itseensä vaikutteita teatterin näyttämöltä. Jo koululaisena hän osallistui henkisiin kilpailuihin laulaen ja lausuen.

Tummaa ja temperamenttista Markettaa voidaan pitää jokilaaksolaisen teatterielämän grand old ladyna. Hän on näytellyt niin kilttiä maalaistyttöä, mustalaiskaunotarta kuin hienostorouvaa. Rohkea nainen ei ole jäänyt sanattomaksi teatterilavan ulkopuolellakaan. Kulttuuri ja politiikka ovat hänelle tuttua maaperää. Onpa hänet palkittu Jämsän ämmän arvonimelläkin.

Marketan mieleen on jäänyt erityisesti monologi Vanhan diivan muistelot. "Myös Jämsänjoen rannassa esitetty Kaunis Veera oli vaikuttava näytelmä", muistelee Marketta. Näyttelemisen lisäksi hän on harrastanut lausuntaa sekä ohjannut näytelmiä. "Vain silloin, kun lapseni olivat pieniä, harrastuksessa oli jonkinlainen välivaihe." Tiiviydestään huolimatta harrastus on pysynyt Marketalle harrastuksena. Työelämänsä hän aloitti kauppa-apulaisena. Myöhemmin hän työskenteli paperitehtaalla sekä Kelan asiakasneuvojana. Ennen eläkkeelle siirtymistään hän ehti toimia vielä leipomoyrityksessäkin.

Vaikka Marketta viettää jo eläkepäiviä, teatterista hän ei ole eläköitynyt. Tällä hetkellä hän toimii J+J:n nuortenryhmän ohjaajana. Juvénilla on kaksi lasta ja kuusi lastenlasta.