This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
 Jämsän kirkko paloi tuhkaksi parissa tunnissa

Helatorstain jälkeisenä sunnuntaina 24.5.1925 jumalanpalvelus oli ohi ja Jämsän kirkkoon odotettiin illaksi kirkkokonserttia. Vähän vaille klo 16 huomattiin savua alttarin puoleiselta katolta. Lämmityslaitteesta lentänyt kipinä oli sytyttänyt kirkon tuleen.



Kuva: Jämsän seurakunnan arkisto
Kuva: Jämsän seurakunnan arkisto
Kuva: Seppo J. J. Sirkka / Eastpress Kuva: Jämsän seurakunnan arkisto
Ensimmäiset paikalle tulijat ryhtyivät pelastamaan irtaimistoa. Alttaritaulu saatiin pelastettua, samoin saarnatuolin yläpuolella ollut painava krusifiksi. Saarnatuoli oli liian painava. Alkuun palo oli laipioissa ja vesikatossa. Pelastajat kantoivat irtaimistoa ulos henkensä kaupalla.

Näin kuvasi tapahtumia viidesluokkalainen Kauko Elias Hyppölä (s. 11.5.1909) kouluaineessaan: "Palosireenien vuorottainen ääni ja kirkolla päin näkyvä suuri savupatsas hälyytti kauempanakin asuvan liikkeelle. Kaikkialla näki kiirettä. Tulijat saapuivat pyörillä tai hevosilla. Toiset tulivat autoilla, joita oli komennettu sammutusväkeä tuomaan. Palopaikalla järjestettiin kaikki vesiketjuun tai paloruiskuja painamaan. Vesi tuli Jämsänjoesta ja Jaatilan järvestä siten, että oli ihmiset asetettu riviin ja sangot kulkivat kädestä käteen."

Puoli tuntia syttymisen jälkeen katto oli ilmiliekeissä ja pian kirkontorni putosi keskelle kirkkosalia sytyttäen sisustankin tuleen. Parissa tunnissa kirkko oli palanut tuhkaksi. Paikalle jäi vain tuhkaristi.

Kuva: Jämsän seurakunnan arkisto