This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Kuva: Jämsän seurakunnan arkistoAlvar Aalto kilpaili

Vuotta aikaisemmin häämatkaltaan palannut 27-vuotias Alvar Aalto (1898 - 1976) osallistui syksyllä 1925 Saarisen sijaisena Jämsän kirkon kutsukilpailuun. Ehdotuksesta voi nähdä, että tuoreen Italian matkan vaikutelmat olivat vielä eläviä.

Aallon ehdotuksessa on pääideana pitkäkirkon edessä oleva kirkkotori. Aukio johtaa kellotapuliin. Kirkko aukioineen muodostaa ristin.

Kuva: Jämsän seurakunnan arkistoAalto esittää kaksi vaihtoehtoista julkisivuratkaisua: keskelle sijoitetun tabernaakkelin muotoisen kattoikkunan alapuolella on joko kolme jättiläiskaarta tai kiviupotteinen ruutukuvio suorakaiteen muotoisessa komerossa.

Kirkon puukattoinen päälaiva ja kutistuneet sivulaivat liittyvät italialaisten kirkkojen keskiaikaiseen perinteeseen. Kuori ja piha-aukion puoleinen julkisivu muistuttavat renesanssin vaikutuksesta moniin Italian vanhoihin kirkkoihin.

Palkintolautakunta antoi Aallon ehdotukselle tunnustusta sen esteettisestä vaikuttavuudesta, toimivuudesta ja tavattoman hienosta sopeutumisesta maastoon. Kuitenkin oltiin sitä mieltä että nämä ansiot pääsivät oikeuksiinsa vasta lähietäisyydellä, mistä syystä Aallon kirkko sopi paremmin kaupunkiympäristöön.

Lähde: Göran Schildt, Valkoinen pöytä. Otava, 1982

Kuva: Jämsän seurakunnan arkisto Kuva: Jämsän seurakunnan arkisto