This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Sahat

Metsän hyötykäytössä alkoi uusi aika 1790-luvun lopulla, jolloin Jämsänkoskeen perustettiin ensimmäinen vesisaha. Vuonna 1794 tutkittiin myös Vierelän ja Tervalan kylien metsät tukkien saantia varten. Virallinen lupa sahan toiminnalle saatiin pari vuotta myöhemmin.

Talonpojat saattoivat uittaa sahatukkeja myytäväksi, mutta tämän tulolähteen merkitys lienee ollut toistaiseksi varsin pieni. Talonpojilla ei ollut vielä 1800-luvun puolivälissäkään mitään erikoista innostusta metsänhoitoon.

Oli myös paikallisia pikkusahoja. Haavistossa muistetaan ainakin Kalle Helmisen saha 1930-luvulta eteenpäin. Se sijaitsi rannassa yläkoulun lähellä. Puut kuljetettiin yleensä sahalle hevosella, joskus myös uittaen. Sahaus ajoittui talveen: koneet olivat tulenarkoja ja talvella palovaara oli pienempi.