This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Metsät pakettiin ja rahat kiertoon

Höyryvarppaaja vetämässä puukuormaa. 1930-luku.Vuonna 1874 Jämsästä jo kirjoitettiin, että kaikki pistivät metsää puiksi ja nekin, joilla ei ollut, uittivat ja hakkasivat palkkalaisina. Kirjoittajan mukaan ongelma vain oli, ettei edes suutaria enää tahtonut alueelta löytyä, kun kaikki vain metsää hakkasivat. Jo seuraavana vuonna koittikin romahdus ja ylikuumentunut puutavarateollisuus ajoi yrittäjiä joukoittain konkurssiin.

Puun ympärillä Päijänteen liikenne silti aluksi kehittyi, 1880-luvulta eteenpäin erityisen voimakkaasti. Laivojen mukana seudulle kuitenkin saatiin mm. viljaa ja vietiin voita Pietariin. Myös nautintoaineet kuten sokeri, tupakka ja alkoholi alkoivat nekin virrata Päijänteen keskuksiin laivojen kyydissä. Rahdin ohessa ihmisten kuljettamisesta tuli siitäkin entistä suurempi liiketoimi ja myös kaikkein näkyvimmän kilpailun kohde.