This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Kievareista keitaisiin - etappimatkailua ja levähdyspisteitä

Matkustuskulttuuri ja matkustamisen tavat ovat vuosisatojen kuluessa muuttuneet merkittävästi. Yksi keskeinen tekijä on ollut aika, joka välimatkan taittamiseen on kulunut. Satoja vuosia sitten tavallinen suomalainen liikkui vielä harvoin oman kyläkuntansa ulkopuolelle. Vain tarpeesta lähdettiin kaukaisiin kaupunkeihin asioimaan. Käytännössä siis silloin, kun nälkä yllätti, tai kun verojenmaksuun piti myydä ylimääräistä tuotantoa.

Seppolan silta ja matkustajakoti 1910Euroopassa majatalolaitos syntyi jo varhain palvelemaan matkustavaisia. Niitä voisi verrata tämän päivän motelleihin. Ruotsin valtakunnan osana järjestelmä vakiintui vähitellen myös Suomeen ja Jämsän seudulle. Majataloverkosto palveli pitkään ensisijaisesti valtakunnan hallintoa. Pitkien välimatkojen vuoksi matkustajia palveleva majoitusjärjestelmä oli erityisen tärkeä. Edellytykset ammattimaiseen majatalon pitämiseen olivat kuitenkin olemattomat. Majatalot, jotka meillä nimettiin kestikievareiksi, järjestettiinkin jakamalla varakkaammille tilallisille oikeudet niiden pitämiseen omien tilojensa yhteydessä. Aluksi kievaritoimintaa piti Jämsässä yllä pappila, mutta jo 1600-luvun alussa oikeudet osoitettiin yleensä jollekin tilalliselle muutaman vuoden määräajaksi.

Etappimatkustaminen kuvaa varmasti parhaiten kievareiden aikakauden liikkumista. Koska välimatkat olivat pitkiä, päivämatka tehtiin usein kievarista seuraavaan. Kievarioikeudet saaneessa talossa piti aina pitää tulta yllä, jotta nälkäiselle matkustajalle löytyi nopeasti syötävää. Sääntöjen mukaan kievarissa piti olla vierastupa, talli ja vaunuliiteri. Kievarin tehtävänä oli myös hoitaa kyyti seuraavaan kievariin saakka. Kievarijärjestelmän oheen syntyi hollikyytijärjestelmä koska matkustavaisia saattoi tulla useita, eikä isäntä voinut useampaa kyyditä yhtä aikaa varsinkaan eri suuntiin. Hollikyyti tarkoitti sitä, että lähitaloista määrättiin varahevosia ja -miehiä reserviin useampien matkustajien yhtä aikaiseen kyyditsemiseen.