This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Vilkkilä

Vilkkilän kylä sijaitsee Länkipohjan taajaman länsipuolella, Längelmäveden Säkkiänselän rannalla ja Myllyvedestä laskevan Haapaojan ja Jänenjärven rannoilla.

Vilkkilän kylässä oli vuonna 1540 kaksi perintötaloa, jotka yhdistettiin 1630-luvulla. Talo oli ratsastalo, joka kuului samalle omistajalle 1700-luvulle asti. Talo halottiin isojaossa 1790-luvulla kahdeksi, Jussila (Lautala) ja Yrjölä. Kylä oli tiiviisti rakennettu. Kesällä 1889 sattui tulipalo, joka poltti lähes kaikki Yrjölän rakennukset. Tilojen rakennuskantaa ja suhdetta ranta-alueisiin ovat muuttaneet rautatien ja maantien rakentaminen tilojen alueille.

Lautala ja Yrjölä ovat mukana julkaisussa Pirkanmaan kulttuurihistorialliset kohteet. Pirkanmaan maakuntakaavassa maakunnallisesti arvokas maisema-alue, Tunkelon kulttuurimaisema-alue ulottuu Vilkkilään asti.

Lautala

Lautalan tilan päärakennuksen järven puoleisella julkisivulla näkyy taitekattoinen poikkipääty.Lautalan tilan päärakennus on vuonna 1893 valmistunut pitkä talonpoikaistalo, joka sijaitsee Jyväskylä-Tampere valtatien tuntumassa Yrjölän päärakennusta vastapäätä.

Päärakennuksen itäpuolella oli navettarakennus, joka jäi osittain valtatien alle. Paikalle on siirretty aittarakennus, joka on peräisin 1900-luvun alusta. Paririihi on 1800-luvulta ja sen vieressä on vilja-aitta, joka on siirretty radan tieltä.

Yrjölä

Päärakennus sijaitsee aivan Jyväskylä-Tampere valtatien vieressä. Uusrenessanssityylinen päärakennus on valmistunut Heikki Tiitolan piirustusten mukaan vuonna 1902 ja sitä on korjattu vuonna 1937. Rakennuksessa ovat poikittaiset siipiosat päädyissä. Ikkunakehyslaudat ja päätykolmiot ovat puuleikkauksilla koristeltuja. Rakentajana oli K. Wilkman.

Näkymä Yrjölän piharakennuksen yläkerrasta päärakennuksen pirttipäädyn suuntaan. Puiset harjakoristeet ja ruokakellotorni ovat päärakennuksen merkkeinä. Päärakennuksen vastapäätä sijaitsevaa aitta-sivurakennus on korjattu ja laajennettu Heikki Tiitolan suunnitelmien mukaan vuonna 1903.

Vanhin tilan rakennus on paririihi vuodelta 1883. Aittarivi on vuodelta1904. Tiilisen vilja-makasiiniin on myös suunnitellut Heikki Tiitola. Vilja-makasiinissa säterikatto ja se on vuodelta 1928. Tiilinen hevostalli on valmistunut vuonna 1939, Heikki Siitosen suunnittelemana.

Tilaan historiaan liittyvät myös vuonna 1903 Haapaojan kosken varteen perustettu saha sekä kovasinhiomo, joka valmisti kuuluisia Längelmäen kovasimia myös vientiin.