This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Jämsän seudun nimistön piirteitä

Jämsässä ja Jämsänkoskella on jonkin verran nimiä, jotka esiintyvät useasti mutta jotka ovat Suomessa muuten harvinaisia. Esimerkiksi Lepojärviä on Jämsässä monia ja lisäksi on Vähä Lepojärvi ja Iso Lepojärvi, mutta muualla Suomessa Lepojärviä on vain neljä, Hämeenkyrössä yksi ja Ylöjärvellä loput kolme. Lukumääriä tarkastellessa pitää huomata se, että tiloja ja kyliä on usein nimetty luonnonpaikkojen mukaan. Esimerkiksi Jämsän kaikki kolme Nuorlahtea palautuvat lahdennimeen, jonka mukaan on nimetty sekä tila että kylä.

Taulukko 4.
Nimet, joita Jämsässä ja Jämsänkoskella paljon suhteessa koko Suomen nimimäärään. (Aineisto: Paikannimirekisteri, 2005.)

Nimet, joita Jämsässä ja Jämsänkoskella paljon suhteessa koko Suomen nimimäärään. (Aineisto: Paikannimirekisteri, 2005.)

Paikannimistön alueellisiin eroihin vaikuttavat monet seikat, kuten esimerkiksi murteen sanastopiirteet sekä asutuksen ikä ja vaiheet. Monien paikannimien levikki painottuu johonkin päin Suomea.

Levikkikartta 1.
-kolu "kivikko"(Aineisto: Paikannimirekisteri, 2004.)

Ala-Kolu               
Aronkolu
Jamankolu
Kivikolu
Kolu
Myllykolu
Ylä-Kolu
Jämsä
Jämsä
Jämsänkoski
Jämsä
Jämsä
Jämsä
Jämsä
Talo
Metsäalue
Muu maastokohde                       
Muu maastokohde
Metsäalue
Virtavesi
Talo

Levikkikartta 2.
-kulma (Aineisto: Paikannimirekisteri, 2004.)

Haapajoenkulma
Heräkulma
Huipankulma
Kolonkulma
Lopeiskulma
Luomakulma
Matokulma
Okskulma
Petäiskulma
Rumakulma
Vessarinkulma
Viiskulma
Jämsä
Jämsä
Jämsä
Jämsä
Jämsä
Jämsä
Jämsä
Jämsä
Jämsä
Jämsä
Jämsä
Jämsä
Kylä, kaupunginosa tai kulmakunta
Kylä, kaupunginosa tai kulmakunta
Kylä, kaupunginosa tai kulmakunta
Kylä, kaupunginosa tai kulmakunta
Kylä, kaupunginosa tai kulmakunta
Kylä, kaupunginosa tai kulmakunta
Kylä, kaupunginosa tai kulmakunta
Kylä, kaupunginosa tai kulmakunta
Kylä, kaupunginosa tai kulmakunta
Kylä, kaupunginosa tai kulmakunta
Kylä, kaupunginosa tai kulmakunta
Kylä, kaupunginosa tai kulmakunta

Levikkikartta 3.
-linna (Aineisto: Paikannimirekisteri, 2004.)

Metsälinna       
Pajulinna
Varpusenlinna
Varpusenlinna
Jämsä           
Jämsä
Jämsä
Jämsä
Talo                         
Talo
Kohouma
Painanne

Levikkikartta 4.
-noro Jämsän seudulla, "kostea notkelma" (Aineisto: Paikannimirekisteri, 2004.)

Haapanoro
Halkonoro
Halkonoro
Heinänoro
Housunoro
Jeltinnoro
Kauranoro
Koiranoro
Koivunoro
Koivunoro
Kurjennoro
Niininoro
Noro
Pajunoro
Papinnoro
Pihlajanoro
Pistoolinnoro
Rantanoro
Sihistönnoro
Siltanoro
Simonnoro
Tallinoro
Tervannoro
Tolpannoro
Viljaminnoro
Jämsä
Jämsä
Jämsä
Jämsänkoski
Jämsä
Jämsä
Jämsä
Jämsänkoski
Jämsä
Jämsä
Jämsä
Jämsänkoski
Jämsä
Jämsä
Jämsä
Jämsä
Jämsänkoski
Jämsä
Jämsä
Jämsä
Jämsänkoski
Jämsä
Jämsänkoski
Jämsä
Jämsänkoski
Painanne
Painanne
Painanne
Talo
Pelto tai niitty
Painanne
Talo
Painanne
Painanne
Suo
Talo
Talo
Pelto tai niitty
Talo
Talo
Talo
Painanne
Talo
Suo
Talo
Pelto tai niitty
Talo
Pelto tai niitty
Muu maastokohde
Painanne

Levikkikartta 5.
-vainio, "peltoalue" (Aineisto: Paikannimirekisteri, 2004.)

Isonkivenvainio
Kiilinvainio
Korvenvainio
Lassilanvainio
Lähdevainio
Raivavainio
Vainio
Vajavainio
Vuorenvainio
Välivainio
Jämsä            
Jämsä
Jämsä
Jämsänkoski
Jämsä
Jämsä
Jämsä
Jämsä
Jämsä
Jämsänkoski
Pelto tai niitty           
Pelto tai niitty
Pelto tai niitty
Pelto tai niitty
Talo
Metsäalue
Talo
Muu maastokohde
Pelto tai niitty
Pelto tai niitty

Monet muualla Suomessa suhteellisen yleiset nimet voivat puuttua Jämsän seudulta tai esiintyä vain kerran. Taulukkoon on koottu nimiä, joita on Suomessa satoja mutta Jämsän seudulla vain yksi.

Taulukko 5.
Nimiä, jotka ovat Jämsässä harvinaisia mutta muualla Suomessa suhteellisen yleisiä. (Aineisto: Paikannimirekisteri, 2005.)

Nimiä, jotka ovat Jämsässä harvinaisia mutta muualla Suomessa suhteellisen yleisiä. (Aineisto: Paikannimirekisteri, 2005.)