This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Puuseppä Kalle Virtanen

Kalle Virtanen (Kustaanpoika) syntyi 24.4.1886 Jämsässä. Puoliso Johanna o.s. Myllynen, syntyi 2.12.1885. Avioliitosta kaksi lasta, Alli ja Helge. Viimeksi perhe asui Vitikkalan kylän Puukilassa.

Nuorena miehenä Kalle oli vähän aikaa Hollolan pitäjässä, mistä palattuaan hän asettui Seurahuoneelle Gunnar Eklundin puusepänverstaaseen työhön ja sen ohella opetteli puusepäksi. Kun v. 1917 tuo verstas siirtyi J. A. Lindenin omistukseen, niin myös Kalle siirtyi Lindenin puusepäksi ja oli hänen palveluksessaan noin 5 vuotta. Kun Kalle ja minä olimme työtoverit noin puolitoista vuotta, niin minä tein sen havainnon, että hän oli hyvä puuseppä ja että hän oli luonteeltaan päättäväinen ja hiukan kiivaskin. Se ei kuitenkaan aiheuttanut hänen ja työtovereiden suhteissa erimielisyyksiä.

Koko tuon ajan Kalle Virtanen otti kiinteästi osaa V.- ja U.-seura Tarmon rientoihin, ei urheilijana, vaan seuran puheenjohtajana, toimitsijana ja näyttelijänä pienissä näytelmäkappaleissa. Hän oli yksi niistä seuran jäsenistä, jotka näyttämöllä olivat raskaimman päivätyön suorittaneet. Seuran puheenjohtajaksi hänet valittiin 21.4.1919.

Kalle Virtanen muutti perheineen 9.5.1922 Lahden kaupunkiin. Hän ilmeisesti perusti sinne oman puusepän käsityöverstaansa, jossa hän yksin teki huonekaluja. Tuolloin hän oli 36-vuotias.