This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Teatteria veren perintönä

Kaisa MäkinenVaativissa rooleissa J+J:n näyttämöllä on nähty vuosien ajan Kaisa Mäkinen, joka syntyi Jämsässä 1977. Kaisa innostui teatteri-ilmaisusta jo lapsena, sillä myös hänen pappansa Jere Vihijärvi on ollut ahkera näyttelijä. Muitakin sukulaisia on näyttämöllä nähty. "Pienestä asti kävin katsomassa kaikki näytelmät, joissa pappa oli mukana", kertoo Kaisa.

Tähän mennessä Kaisa on näytellyt 23 eri roolissa. Usein hän on esiintynyt hieman huikentelevaisen tytön osissa. Näytelmässä Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa hän oli Kati Herukka, Simpauttajassa hän esitti Juliaa. Syksyllä 2005 J+J:n ohjelmistossa oli Aino Kallaksen kirjoittama Sudenmorsian. Sen nimiroolissa Kaisa osoitti kykynsä toisenlaisessa sielunmaisemassa. "Sudenmorsian oli vaikein ja samalla antoisin roolini tähän mennessä", hän sanoo.

Kaisalla on vuosittain pari roolia. Ne vievät harjoituksineen ja esityksineen jopa satoja tunteja aikaa. Kaisasta harrastus on kuitenkin vaivan arvoinen. Hän ei osaisi kuvitellakaan elämää ilman teatteria. "Näyttelemisessä on monta eri tasoa. On sosiaalinen puoli kulissien takana sekä kanssakäyminen yleisön kanssa. Näytteleminen antaa evästä kaikkeen muuhun tekemiseen elämässäni."

Kaisa Mäkinen työskentelee mielenterveyskeskuksessa sairaanhoitajana. Perheeseen kuuluu myös Topi-poika.