This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Päijänteen vesiliikenteen vaiheita

Jämsän merkitys vesiliikenteen kehittymiseen 1800-luvun jälkipuoliskolla oli huomattava. Vähän aikaa jämsäläisten höyrylaivat jopa hallitsivat Päijänteen liikennettä. Päijänteen pohjoisosille vesi- ja rautatieliikenteen kehittymisellä oli huomattava merkitys.

Päijännettä Puolakan vuorelta v. 1948Uudenlaisten, nopeampien ja voimakkaampien laivojen tulo ja yhteyksien huomattava kasvu olivat tärkeitä paitsi teollisuudelle, myös tavallisille ihmisille. Nekin, jotka eivät päässeet laivojen kyytiin tai osallisiksi niiden mukana kulkeneista,  kaukaistenkin maiden tavaroista, kokivat laivat merkittäviksi. Ne kuljettivat mukanaan tietoa ja olivat itsessään uuden ajan symboli. Laivat myös kokosivat laivalaitureille kansaa yhteen kuin markkinoille ikään.

Seuraavassa tarkastellaan Päijänteen laivaliikenteen kehittymistä eri näkökulmista. Tärkeä osansa on ihmisten maailmankatsomuksen avartumisella ja kulkuyhteyksien parantumisella. Osaltaan tarkastellaan laivojen merkitystä tavalliselle jämsäläiselle, keksittiinhän Jämsässä aivan uusi ja mullistava seuramatkojen muoto. Oma paikkansa on myös varattu Jämsän omalle laivanvarustajalle, Severus Konkolalle, jonka ansiosta Jämsästä tuli jo varhain keskeinen toimipaikka Päijänteen vesiliikenteessä.