This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Patalankosken ympäristö


Jämsänkosken teollisuuden syntysijana voidaan pitää Patalankosken ympäristöä. Edelleen on Ilveslinnan, kosken, sillan ja entisen isännöitsijän talon, punatiilisen paperimakasiinin sekä Yhtyneiden vanhan konttorirakennuksen muodostama alue kuin läpileikkaus tehtaan eri vaiheista 1800-luvun lopulta 1900-luvun puoliväliin. Alueen halki kulkeva tie oli tehtaan ja tehtaalaisten valtasuoni vuosikymmenien ajan.

PICT1039.JPGKoski rakenteineen edustaa tehtaan synnyttänyttä vesivoimaa ja edelleen keväisin voi saada hyvän käsityksen veden voimasta kun sulkuporttien välistä päästetään edes osa kosken kuohuista vapaana virtaamaan. Koskisaaren Sankarivainajien muistomerkki on osa tehtaan väen historiaa. Vanha isännöitsijän talo valmistui 1890-luvun lopulla osana suurta uudisrakennuskautta jolloin alkoi paperinvalmistus Jämsänkoskella. Ilveslinna - Yhtyneiden ja Kenraalin ajan monumentti- toimii maamerkkinä ja suurteollisuuden nousun aikakauden symbolina.

Vanhasta punatiilirakentamisesta on onneksi vielä säilynyt paperimakasiini vuodelta 1914. Vuorineuvos Juuso Waldenin ajan suurista yhdyskunnan rakennushankkeista on itseoikeutettu edustaja Yhtyneiden Jämsänkosken tehtaiden entinen konttorirakennus. Kaupungissa on vahva 1950-luvun rakennuskannan edustus kertomassa Juuson ajan tulevaisuuden uskosta ja kasvusta.

Tiilimakasiini on pitkän hiljaiselon jälkeen heräännyt uudelleen eloon. Rakennuksessa aloitti toimintansa keväällä 2009 kahvila ja käsityömyymälä, Wanha Makasiini.
jkoski_vanha_makasiini001.jpg