This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
2004 runokilpailun muita runoja 2

Toistaiseksi vain osa runoista (runo / kilpailuun osallistuja) on kopioitu sivuillemme. Sivua täydennetään vähitellen.

Vaikii puluma
Nimimerkki "SyMi"

Tikka hakkoa koivu latvoa
  mummu mielesäsä vatvoa
millä esteä katkasuva
  Poavo miettii ratkasuva.
Ajattelii, siikoa, pohtii,
  entäpäs jos tikkoa kohti
kive lennähyttäs vaikka,
  sillo tyhjenis jo paikka.
Mutta, mutta mummu empii,
  eikös riittäs vähäsempki
Välähteä toas Poavo mielee,
  kepillä jos siive pielee
  pitkähköllä, loaki mokkoa
eipä eneä tikka tokkoa.
Ratkasu ei löyvy pulumaa
  tuotapikoa pello kulumaa
latvus varmaa romahtoa
  mistäs tikka toise soa.
Kumahtoa voa mummu tontti,
  aikaa sai se tika rontti.
Hakkur jäiki työttömäks
  kela suuntaa lentää läks.
Mänii päivä, mänii toine,
  kuuluu eäni erikoine
  peltlätkä tolopa peässä,
rämähtelii joka seässä,
  Teleltä sai työtä uutta
arvostivat ahkeruutta.

Kauhii rumoa...
Nimimerkki "Tyttö Vihatinkankaalta"

Peäsin minäkin johonkin, eihän lapsena enne peässy mihkeä. Kotona
pit voa olla ja tehä töetä.
Koulussa käytii, paljuu tuntia enempeä ei soannu kouluvälilläkeä
viipyy. Kolome ja puol kilometriä ol koulumatkoa, jalakasi kulettii.

Ei ollu polokupyöriä eikä suksia. Meitä ku ol iso perhe, ei riittäny
raha ja humpuukinakin niitä ja turhina pit vanhemmat.

Mutta ei niitä ollu paljuu kaikilla muillakoa perheillä, sol sillo
ni köyhöä sova jäläkee.
Se verra ol jotaki yhteisiä, että just ja just oppi hiihtää ja
polokupyörällä ajamoa.

Joskus pyhäpäivinä peäs äkkiä noapurissa käymää tai mummulassa.
Mehtäpolokua pisteltii, ni että hippulat vinku, välinkulukuu ei soannu
kauhiisti aikoa käytteä koskoa.

Oli vissii viijentoista paikkeilla, ku peäsin Keravala käymeä.
Sol jänneä, postiautolla muistaeksen matkustin, täjin luokse serkkulaan.
Mutta yks asia pilas senki reissu. E osannu oikee puhuu.

Lähettii serkun kanssa kauppoa. Siihe aikaa myytii sitä Voarin kaljoa
kahe litra pulloissa. Minä olin voa mukana ja muute hilijoa.
Serkku tek ostokset ja ku se ol soannu ne tehtyä ja rupes pistää
niitä tavaroita kassiisa, se meinas pisteä se voarin kaljapullonki sinne.
Sillo minä aukasi suun ja sanoi, että:

"Älä pa sitä pulluu sinne, minä voen kantoa sen käsissän."

Ja ku myö peästii ulos sieltä kaupasta, ni serkku ol äkäne ja sano:

"Hyi kauhii, mite sinä puhut, sun kanssas ei kehtoa mihkeä lähtii,
ku sää tuollai puhut."

Minä häpesi sitten kauhiisti, enkä oikee tienny minkä takia.

Enkä tiijä vieäkeä, yli neljänkymmenen vuojen jäläkeenkeä,
mitä varten sitä ei soannu sillai sanuu.
Mutta se ol mahottoma rumoa.

Mantan koulussa
Nimimerkki "Mehtäkyläine"

Kummää oli alle kouluikäne,
myö asuttii Jämpsänkoskella, siellä vähä sivummalla,
sinne Rekolata kohem männessä.
Mummula ol siinä meitä meleko lähellä
ja sinnehä mää paenati joka päevä.
Isä män oamulla polokupyörällä tehtaalle töehi,
ja äete tek kotohommia.
Melekein kaikilla noapurloilla ol tontillaa yhel lehmän navetta,
ja ninol mummulla ja papallaki muttei meillä.
Miehet tienas leivän tehtaalta ja muijat toas särpime,
kun keräsvät lehmälle heinät
ja pitvät siinä vielä sikoakin sivussa.

Mummulassa ol kunnahhoijokkina vanha ihmine,
semmone Manta.
Kun mummu ol kesäsi päeväsyvännä selekäkoppasa ja sirppisä kanssa
kokuumassa ojiem penkolta lehmähheiniä, ei uluko-ovii tarvinnu lukita.
Manta ol aena kotomiehenä,
ja nin määkim peäsin pirtii koska voa.
Mummu ol siisti ihmine,
ja nin sillä Mantallaki ol aena silii liina peässää
ja puhas esliina eessää.
Manta osas hyvil lukii
ja mulla ol mahoto hinku oppia kanssa.
Kirjoa voa ei ollu.
Olhan sitä tietty roamattu ja virskirja ja alamanakka,
mutta eihän niitä nyt kakaroille annettu.
Mutta tulha Jämpsän Leht!
Lehen tulopäivänä mää juoksil leht kourassa ja henk kurkussa mummulaa
ja huusij jo puolmatkasta:
Missä Manta! Missa Manta!

Siellä myö sitte oltii mummulam pirtissä.
Leht ol pöyvällä,
Manta istu tikku kourassa pöyvä eäressä
ja näytti kirjainta ja tavut.
Mää toas seison siinä vieressä tärkiinä
tapan mukaan maha pystyssä.

Ne isolla painetut myö siinä tavailtii.
Enpä taennu aena kaikkii lukemoan ymmärteä,
jos mahto vaekka kunnallispolitiikkoa olla,
mutta lukutaijon se Manta mulle opetti.
Monta lehtii siinä lujettii, aena uus numero otettiin käsiteltäväks,
kun se ilimesty.
Mitä sitä nyt vanhoja!

Aekuiset siinä joutu koville, kum mää rupesil lukemaa.
Aenahan mää olin niijen kimpussa lehtineni:
Mitä se tarkottoa? Mitä se tarkottoa?
Aekasa ne jakso selitteä, sitten ne sano:
Älä aena hoje sitä samoa, mäne mäillekkiv välillä!
Sitten niitä helepotti,
kun sotaiin noapurista vanha oapine.
Siinol helepompia asijoita!

Vuosiem peästä luin semmosev viisaue,
että laps yleesä oppii lukutaijon riippumata siitä,
minkälaene o opettaja,
                     oppikirja
                                  tai opetusmenetelmä.
Mää o aena suurella rakkauella aatellu,
että ne mulloli hyvät:
      Manta,
                 Jämpsän Leht
                                       ja papv vuolema lukutikku.