This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Kuoreveden koulukeskus

Kuva: S. Silén
Kuoreveden yhteiskoulu perustettiin yksityiskouluksi vuonna 1951 Kuoreveden yhteiskoulun kannatusyhdistyksen toimesta. Koulu oli viisiluokkainen ja sillä oli oikeus antaa keskikoulutodistuksia eli se oli nykyisen yläasteen edelläkävijä. Kuoreveden yhteiskoulu muutettiin valtionalaiseksi kouluksi 1971. Koulu sai alusta pitäen käyttöönsä puurakenteisen koulutalon Hallin astusalueelta, mutta jo reilun kymmenen vuoden päästä, vuonna 1964, valmistui
koulutiloiksi suurempi tiilinen rakennus. Koulun
nimi muuttui vuonna 1975 Kuoreveden yläasteeksi.

Vuonna 2003 valmistui yläasteen yhteyteen Kuva: S. Silén
uudisrakennuksena lisäosia, joihin sijoitettiin ala-aste. Taipaleen koulu lakkautettiin ja oppilaat siirrettiin keskitetysti uuteen koulukeskukseen, jossa on myös kirjasto. Uudet osat ovat saaneet monimuotoisen postmodernistisen ilmeen, jossa tiilirakentamisessa on sovellettu erilaisia muotoja kuten tornimaisia rakennelmia suhteellisen matalaan rakennusmassoitteluun. Lakkautettu Taipaleen koulu myytiin ja se siirtyi uudenlaiseen käyttöön vuonna 2005.


       Kuva: S. Silén