This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
1500 - 1600-luvuilla

Kauan ennen paperiteollisuuden tuloa metsät ja maat olivat kylien yhteisesti omistamia. Peltojen sarkajako varmisti, että jokainen kylässä sai osansa niin huonoista kuin hyvistäkin pelloista ja se teki myös kyläyhteisöistä tiiviitä. Rajariidatkin olivat pitkälti kylien välisiä, eivät niiden sisäisiä. Sarkajako kuitenkin hidasti innovaatioiden omaksumista. Myös yhteismetsät tuottivat ongelmia, sillä niitä riistettiin ja jopa kaskettiin luvatta. Tämän todistavat sakkoluettelot, jonka mukaan esim. 1570 talollisia Vitikkalasta ja Patalasta oli käynyt tekemässä kasken Juokslahden maille, kylvänyt ja korjannut tuoton. Metsät hupenivat taajamien tuntumasta. Metsien tehokas hyötykäyttö oli käytännössä mahdotonta aina 1700-luvulle, jolloin isojako mahdollisti metsien yksityisomistuksen.
Maailmalla 1600-luvun alussa

1610 Hollannin Itä-Intian kauppakomppania toi ensimmäisen teelastin Japanista.
1620 Siirtolaislaiva Mayflower lähti Englannista Amerikkaan.
1626 Hollantilaiset perustivat Uuden Amsterdamin (New York).