This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Juokslahden Seurojentalo

Melkein kaikki kylän tilaisuudet järjestettiin vielä 1900-luvun alussa Heinäsen suuressa pirtissä. Kyläläisille tuli 1920-luvulla tarve saada oma kokoontumistila, jonka seurauksena pystytettiin talkoovoimin keskelle kylää Seurojentalo vuonna 1925. Tontti ostettiin Lauri ja Naimi Patajoelta, talo hankittiin Saakosken Lehtimäeltä.

Kyläläiset perustivat Seurojentalo Oy:n vuonna 1928. Talolla oli nuorisoseuran lisäksi monta käyttäjää, ja se oli aikanaan Jämsän suosituimpia huvitaloja.

Vaikka käyttö oli 1930-luvulla vilkasta, ei menoja saatu katetuksi. Seurojentalo myytiin vuonna 1938 Jämsän Suojeluskunnille ja Jämsän Lotille. Iltama- ja harrastustoiminta jatkui edelleen vilkkaana, joskin eri luonteisena. Kuvaan tulivat muun muassa tykistökoulutus ja maastoharjoitukset. Sota-aikana seurojentalossa majoitettiin paikkakunnalle tulleet siirtolaiset, kunnes heille saatiin sijoituspaikat.

Sodan jälkeen Suojeluskunnat ja Lotat lakkautettiin. Juokslahden Hevosjalostusseura osti Seurojentalon vuonna 1944. Kaupassa myyjä lahjoitti ostajalle 3000 markkaa, "jolla summalla kuitattiin kauppakirjassa esiintyvä käteismaksu". Talolle tuli uudenlaista käyttöä, sillä kylän koulun alaluokat ja keittola sijoitettiin sinne vuosiksi 1945 - 50.

Juokslahden Tempaus oli kylän virein seura 1950-luvulla ja käytännössä ylläpiti ja korjasi Seurojentaloa. Varoja kerättiin tansseilla. Joulukuussa 1965 Hevosjalostusseura myi Seurojentalon Juokslahden Maamiesseuralle. Maamiesseura teki 1970-luvulla talossa suuren remontin, jossa koko sali tehtiin tanssihalliksi.

Jämsän Paviljongin valmistuttua tanssiväki loppui Seurojentalolta, eikä talossa ole enää pidetty julkisia tilaisuuksia. Lakkautetulta Maamiesseuralta Seurojentalo siirtyi Maaseutuseuran omistukseen vuonna 2005.