Ennen kansakoulujen perustamista kirkko huolehti kansanopetuksesta. Lukukinkereitä täytyi järjestää 1600-luvun lopulta alkaen. Haavistossa ei puhuta kinkereistä, vaan lukusista. Lukusväeltä kuulusteltiin läksyt Raamatusta ja katekismuksesta, lapsia lisäksi lukutaidosta. Rippikouluun menijöillä oli omat kuulustelunsa.

Lukuspiiristä toiseen kiersivät 1860-luvulta alkaen kiertokoulun opettajat. Koulua käytiin kussakin piirissä muutamasta viikosta pariin kuukauteen, esimerkiksi Ylä-Rekolassa opettaja oli kerrallaan kuusi viikkoa. Tunnit pidettiin talojen pirtissä, pitkien pöytien ääressä istuen.

Kiertokoulu oli suurimmalle osalle maalaislapsista ainoa opinahjo 1890-luvulla. Vielä 1900-luvun alkupuolellakin kiertokoulu ja kansakoulu toimivat rinnakkain: kiertokoulu vastasi alakoulua ja kansakoulu myöhempää yläkoulua.