This article is not available in English. Please select another language
from the navigation bar at the top.
Kertaustyylit päärakennuksien arkkitehtuurissa
Varakkaiden suurtilojen rakentamisessa oli vaikuttanut päärakennuksien osalta empiretyyli 1800-luvun ensimmäisellä puolikkaalla. Vuosisadan loppupuolta lähestyttäessä oli maahamme saapunut arkkitehtuurityyli, josta nykyään käytetään kertaustyyli. Se toi mukanaan vanhojen tyylikausien kuten renessanssin ja gotiikan muotokielen rakennusten ulkoasuun ja varsinkin kirkko- ja teollisuusrakentamisessa vaikutti uusgotiikka punatiilisten rakennusten ulkoasussa. Myös eri aikakausien tyylien piirteitä saatettiin yhdistellä saman rakennuksen arkkitehtuurissa, jolloin kyse oli ekklektismistä.
Eri tyylien yhdistäminen ei ollut tavatonta, vaan sitä harrastettiin runsaasti. Huvilamaisissa rakennuksissa yhdistettiin usein nikkarityylin työtavat ja runsaskoristeisuus uusrenessanssin vyöhykelaudoituksiin.
Tyylien näytteitä Yksi Jämsänjoen argraarimaiseman merkittävistä rakennuskohteista on Saaren tila, joka mainitaan maakirjoissa jo vuonna 1539. Saaren tila oli 1800- ja 1900-lukujen aikana yksi pitäjän merkittävistä tiloista. Seppolan lähelle, Jämsänjoen läheisyyteen sijoittuva Saari ihastuttaa monta Kaipolaan kulkijaa. Tilan uuden, kartanomaisen päärakennuksen suunnitteli arkkitehti Helen kertaustyylin mukaiseksi.
Saaren pihapiiriin valmistui vuonna 1921 näyttävä ja suurikokoinen säterikattoinen tiilinavetta, jonka arkkitehtuuri on hämmästyttävän monimuotoista ollakseen navettarakennus. Lisäksi pihapiiriin kuuluu 1800-luvun viljamakasiini toisella puolella. Kohde on yksityisomistuksessa.
Teksti: Saija Silén
Lähteet: ARS Suomen taide osat 1 - 3. Nikula, Riitta: Rakennettu Maisema - Suomen arkkitehtuurin vuosisadat. Keuruu 1993. Keski-Suomen museo: rakennusinventointitiedot Kulha, Keijo K.: Vanhan Jämsän historia 1860-luvulta vuoteen 1925. Turku 1974. Patjas, Auli et al.: Jämsän rakennusperinnettä. Jyväskylä 1982. Putkonen, Lauri: Rakennettu kulttuuriympäristö - valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöt Helsinki 1993. Räsänen, Timo: Jämsänkosken ja Koskenpään historia. Valkeakoski 1986. Suur-Jämsän historia, osa 1. 1954 Suur-Jämsän historia, osa 2. 1962 |