Koti ja kotiseutu Immin runoissa
- Immi Hellénin sanonta
Kotiseutu Kuorevedellä oli edelleen Immi Hellénin paras paikka. Varhaislapsuuden vuodet äidin vielä eläessä olivat jättäneet mieleen tunnot kodista lämmön ja rakkauden paikkana. Sellaiseen hän kaipasi itse, sellaisen hän varmaan olisi suonut jokaiselle luokkansa oppilaalle, joita hän katseli opettajapöytänsä takaa. Samoja asioita ja lämpimän kotipesän tuntua Immi Hellén on siirtänyt sadunomaisesti eläinaiheisiin runoihinsa Oravan pesä ja Peipon pesä, jotka sävellettyinä ja koulun laulukirjoissa suosikkilauluina olleina ovat yleisesti tuttuja. Omaa äitiään Immi Hellén kaipasi koko elämänsä: "Kotoinen lehto, latvoissas tohina tuulen. Sinä kun laulat, äitini ääneks sen luulen." Samoin kotoa poissa ollessa oli Immillä huoli isästä, hänen jaksamisestaan monien töittensä ja huoliensa keskellä. Isänsä valokuvan laitaan Immi kirjoitti: Mitä kertoo tuo kasvojes ilme
Uudet järjestelyt olivat edessä. Immi osti nyt Huvilan rakennukset, pihapiirin ja rantametsän muiden vuokramaiden palautuessa päätilaan takaisin. Perheenjäsenet viettivät talossa sittemmin pääasiassa kesiään. - Muut sisarukset perustivat perheet, mutta Immi ja Onna eivät menneet naimisiin. Heille oli ikään kuin oma tehtävänsä olla vanhempien tukena tämän suuren ja lahjakkaan perheen eteenpäin viemisessä. |
Towns and villagesAt workAt schoolFree timeMuseums and collectionsIn the studyTimelineInfoInstructions
This article is not available in English. Please select another language
from the navigation bar at the top.
















