This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Kansakoulusta peruskouluun

Irja Heinäkengän kotiarkistoKansakouluopetus alkoi Jämsässä vuonna 1869. Juokslahteen koulu perustettiin vuonna 1891. Se sijoitettiin aluksi Iivari Heinäseltä vuokrattuihin tiloihin Heinäkengän saliin. Oppilaita oli ensimmäisenä kouluvuonna 31.

Koulutalo valmistui vuonna 1895 Peltolan talon maalle. Sodan jälkeen oppilasmäärää kasvattivat siirtolaiset, ja se kasvoi edelleen, kun suuret ikäluokat tulivat oppivelvollisuusikään. Enimmillään koulussa
oli reilut sata oppilasta.

Irja Heinäkengän kotiarkistoAlakansakoulu toimi Hevosjalostusseuran vuokralaisena Seurojentalon vinttikerroksessa. Sen vaarallisuus huomattiin syksyllä 1949, kun pärekatto syttyi tuleen. Kun myös vanhan kansakoulun katto oli huonossa kunnossa, päätettiin rakentaa uusi koulu. Kivikoulu valmistui syksyksi 1950.

Oppilasmäärät kääntyivät kuitenkin laskuun 1960-luvulla. Säyrylän ja Vekkulan koulut lakkautettiin ja sieltä oppilaita alettiin kuljettaa Juokslahteen. Oppilasmäärä romahti, kun peruskoulun myötä vuonna 1972 viides- ja kuudesluokkalaiset siirrettiin keskustaan. Lakkauttamiselta vältyttiin, kun harjaantumisluokka aloitti Juokslahdessa vuonna 1985 ja samaan aikaan viides- ja kuudesluokkalaiset palautettiin takaisin omalle kylälle. Erityisopetus keskitettiin Vitikkalan koululle syksyllä 2005, toisaalta Juokslahti saa uusia oppilaita lakkautettavasta Sammallahden koulusta syksyllä 2006.

Koulu peruskorjattiin vuonna 1997. Koulurakennuksessa on nykyisin päiväkoti ja sivukirjasto ja se toimii myös virkeän kylän  harrastuskeskuksena.