This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Reiska tulilinjalla

Reino Selin mainosti pääluottamusmiesvaaleissa 1982Yhteenotto Reino Selinin ja työnantajan välille syntyi 1960-luvulla. Huhtikuussa 1965 osasto totesi, että "rullamiehenä toimiva Reino Selin on joutunut todennäköisesti  luottamusmiestoimensa takin tehtaan johdon junttaustoimenpiteiden kohteeksi ja hänen kehittymisensä ammatissaan on työnjohdon taholta estetty". Tehtaanjohtaja Per-Erik Ohls siirsi Selinin kesälomaa omavaltaisesti, mutta Selin lähti kuitenkin ay-kurssille Kiljavalle. Asiasta seurasi kärhämä, joka leimahti uudelleen liekkiin parin vuoden kuluttua.

Nyt Selin oltiin peräti irtisanomassa, koska hän ei suostunut vaihtamaan työtehtäviään. Asia sai osaston joukkovoiman liikkeelle. Seurauksena olisi ollut lakko, jollei asiaa olisi muuten saatu päiväjärjestykseen. Lopulta irtisanominen peruttiin ja lakko vältettiin.

"Kyseessä oli noin kahden vuoden pituinen ajojahti, joka alkoi viattomasta suunsoitostani. Sanoin, että 'heti kun noi valkopaitaiset tulee aamuisin töihin, alkaa paperikone risaamaan'. Eräs alempi työnjohtaja kanteli asiasta johdolle. Jouduin tarkkailun alle, epäsuosioon ja erilaisiin yhteenottoihin, joiden seurauksena minut siirrettiin toisiin tehtäviin. Erimielisyyksien lopputulos oli irtisanominen, mikä muuttui pakkosiirroksi rakennusosastolle. Sieltä jäin sitten eläkkeelle 44 palveluvuoden jälkeen. Nämä tapaukset veivät minut ay-toimintaan ja politiikkaan mukaan." (Reino Selin)

Reino Selinin irtisanomisesta syntyi osaston ja työnantajan välinen voimainkoitos.