This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Jämsänkoski 5

Alus ostettiin Yhtyneet Paperitehtaat Oy:lle  vuonna 1946. Joidenkin selvitysten mukaan se oli alun perin Turussa vuonna 1877 rakennettu Taipale, joka seuraavasta kesästä lähtien oli kulkenut Pukki-nimisenä Jyväskylän lähiliikenteessä. Vuotta myöhemmin Pukista tuli Wellamo, ja 1910-luvulla Luhanka. Vuonna 1918 alus siirrettiin Leppävedelle ja muuttui Niemelä-nimiseksi. 12-metrinen matkustaja-alus Niemelä ostettiin Yhtyneille ja muutettiin hinaajaksi.

Jämsänkoski 5 oli niin sanottu passarilaiva Olkkolan sahalla. Aluksen vähät voimat riittivät juuri ja juuri järjestelytöihin. Noissa tehtävissä laiva olikin 1950-luvun lopulle, jolloin siitä tehtiin proomu mm. Jämsänkoski 4:n eväskontiksi. Alus ei oikein soveltunut tähänkään tehtävään, joten sillä kuljetettiin kaikenlaista tavaraa. Viitosta käytettiin myös nippulankaproomuna. Lopulta alus upposi.

Kuva: Hannu Koskisen kokoelma1960-luvulla ostettiin Yhtyneille uusi Jämsänkoski 5. Alus oli rakennettu 1962 ja kuului niin sanottuun ahvenluokkaan. Sen pituus oli 11,85 ja koneteho 200 hv. Uusi Jämsänkoski 5 kiskoi lähinnä pieniä nippuja. Alus myytiin 1970-luvun lopulla yksityiselle.