This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Armoitettu koomikko

Seppo VäänänenJos on nimettävä J+J-näyttämön hauskin mies, hän on ilman muuta Seppo Väänänen. Hän on sytyttänyt yleisön nauramaan niin monessa näytelmässä, että niitä on mahdoton laskea. Hän on armoitettu koomikkotyyppi, joka on useaan otteeseen näytellyt hassunkurista pappismiestä. "Jostain syystä minun on vaikeampi tehdä vakavampaa", hän tuumii. 

Seppo on nähty harrastajauransa aikana kymmenissä rooleissa. Hän on näytellyt esimerkiksi Leppäsen Preetiä Täällä Pohjantähden alla -näytelmässä ja Robin Hoodissa Sheriffiä. Puntilan isäntäkin hän on ollut. Kahdessa Pekko-elokuvassa hänellä on ollut sivurooli.

Väänänen syntyi Jämsässä 1948 ja kävi alakoulua Kaipolassa. Koulukaverit pääsivät selville jo varhain Sepon näyttelijänlahjoista. "Kun Jämsän harrastajateatteriryhmä siten perustettiin 1972, liityin siihen." Vaikka teatteri on ollut tärkeä juttu, leipä on tullut Väänäsen perheen pöytään paperitehtaalta, sillä Seppo toimii massaosaston hoitajana UPM:llä.

Sepon mielestä teatteri on jonkinlainen masokismin muoto. "On itsensä rääkkäämistä mennä ilta toisensa perään harjoittelemaan ja viimein jännittämään esityksiä", hän sanoo. Palkinto on kuitenkin se, kun näytelmä valmistuu ja kynnys on ylitetty.

Jämsän Äijäksikin valittu Seppo Väänänen asuu vaimonsa Eeva Väänäsen kanssa Jämsässä. Perheeseen kuuluu myös kaksi aikuista lasta.