This article is not available in English. Please select another language
from the navigation bar at the top.
Sekasontanavetoista tuotantolaitoksiksi
Navettarakennus on ollut aina maatalon pihapiirin keskeinen rakennus. Lähes kaikilla tiloilla, koosta tai varallisuudesta riippumatta, oli pihassaan navetta. Se toi lisänsä niin perheen ruokapöytään kuin talouteenkin.
Navetat olivat rakenteeltaan ja toiminnaltaan joko sekasontanavetoita tai luontinavetoita. Sekasontanavetassa oli maalattia ja talven aikana syntyneet jätteet kerrostuivat lattiapinnan päälle, navetan pohjalle. Keväällä saatiin navetan luonnin yhteydessä lannoitetta pellolle, joka oli jo talven käynyt. Karja oli kytketty kiinni seinään, vieri viereen. Luontinavetassa taasen oli puulattia, joka luotiin puhtaaksi luukusta ulos.
Jämsän seudulla tehtiin 1800-luvun lopulle saakka hirsisiä sekasontanavetoita, jotka rakennettiin tilan pihapiiriin. Vasta maatalousvalituksen myötä alkoivat yleistymään luontinavetat, jossa kertynyt jäte poistettiin luukun kautta pihalle päivittäin.
Maatalousuudistukset muuttavat karjatiloja
Navettaa muokkasivat 1800-luvun lopulla ja varsinkin 1900-luvun alkuvuosikymmenien aikana maatalousuudistukset ja erilaiset suositukset. Nämä vaikuttivat sekä karjanhoitotapoihin että rakennuksen ulkoasuun. Kun kivinavetat 1900-luvun taitteesta yleistyivät Jämsän alueella, muuttuivat ne samalla luontinavetoiksi. Kokonaan kivestä rakennettuja navetoita oli vain varakkaimmilla tiloilla. Kivinavetat rakennettiin kylmämuuritekniikalla järeistä kivenlohkareista ja ne olivat yleensä puolitoistakerroksisia.
Hieman myöhemmin yleistyi navetta, jossa ensimmäinen karjalle tarkoitettu kerros oli tehty kivestä ja sen päälle rakennettiin toinen kerros rehuvarastoksi puusta. Hirsisiä sekasontanavetoita oli vain niillä pientilallisilla, joilla ei ollut yhtä tai kahta lehmää useampaa. Toimintojen monipuolistuttua ja hygienian tarpeen lisäännyttyä ryhdyttiin navettarakennuksiin lisäämään maitohuoneita ja rehuvarastoja.
Kiven ja hirren syrjäytti navettojen rakennusaineena 1930-luvulta lähtien tiili. Varsinkin sotien jälkeen rakennetuissa navetoissa sementtitiiltä käytettiin yleisesti navetan rakennusaineena. Koska maatalousuudistukset vaikuttivat tehokkaasti ja hirsiset navetat poistuivat pihapiiristä purkamisen tai lahoamisen myötä jo 1900-luvun puoliväliin mennessä, voidaan nykyisin nähdä tyypillisenä navettarakennuksena Jokilaakson alueella kaksikerroksinen navettarakennus, jossa ensimmäinen kerros on rakennettu luonnonkivestä tai tiilestä ja toinen kerros, heinäparvi, on lauta- tai hirsirakenteinen.
Teksti Saija Silén Lähteet Keski-Suomen museo: Rakennusinventointitiedot. Kolehmainen, Alfred ja Laine, Veijo: Suomalainen aitta. Keuruu 1983. Patjas, Auli et al.: Jämsän rakennusperinnettä. Jyväskylä 1982. Putkonen, Lauri: Rakennusperintömme - Kulttuuriympäristön lukukirja. Helsinki 2001. Salminen, Kaapo ja Toivari, Pertti (toim.): Kotikontu kuntoon. Jyväskylä 1992. Valonen, Niilo ja Vuoristo, Osmo: Suomen kansanrakennukset. Vammala 1994. |