This article is not available in English. Please select another language
from the navigation bar at the top.
Kinttupoluilta autoteille
Pitkälän tie lienee niin ikään syntynyt ensin talolta toiselle kulkevana kinttupolkuna, kasvanut siitä asutuksen sivuitse kiemurtelevaksi kärrytieksi ja lopulta kylätiekunnan ylläpitämäksi tieksi. Uuden tien linjausta lähdettiin suunnittelemaan 1950-luvulla, mutta kunnan rakentama tie valmistui vasta 1960-luvun lopulla. Teiden parantuessa alkoi kylälle ilmaantua hevoskyytien oheen autoja. Kauppamatkustaja Oskari Sinivuoren auto oli jo kokonsa puolesta nähtävyys koko kylällä, mahtuihan siihen seitsemän henkeä. Oskari ei itse ajanut autoa, vaan hänellä oli kuljettaja. Paavo Alasen ajokortti on vuodelta 1927 ja Ala-Haaviston taloon hankittiin auto 1920-luvulla. Väinö Alasella oli myös jo 1920-luvulla Haaviston ensimmäinen taksi: T-mallin Ford, jolla hän ajoi ihmisiä muun muassa Vilppulan asemalta. |