This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Puuseppä Heikki Hurme

Heikki (Emilinpoika) Hurme syntyi 10.1.1925 Jämsässä. Puoliso Taina s. 13.10.1929 Kivennavalla. Avioliitosta 2 lasta.

Heikki meni jo 14-vuotiaana puusepän oppiin J. A. Lindenin verstaalle. Oltuaan opissa 3 vuotta, hän oli sen jälkeen n. 5 vuotta Jyväskylässä Valtion Kivääritehtaalla työssä sekä asevelvollisuuttan suorittamassa. Sieltä palattuaan hän asettui jälleen v. 1947 Lindenin puusepänverstaalle puusepäksi vuoteen 1968 saakka. Näin ollen Heikki oli ollut Lindenin verstaalla työssä kahdessa jaksossa yht. 24 vuotta.

Tämän jälkeen hän muutti puusepäksi Jämsänkoskelle mestari Jaakko Pohjan omistamaan verstaaseen, jonka toiminimi on nykyisin Jokilaakson Puu Oy, jonka Jaakko Pohja v. 1975 myi Rakennusliike A. ja O. Koskinen Oy:lle. Pohjan olessa vielä omistajana, verstaassa oli ajoittain 2 palkattua puuseppää työssä. Nykyisin siellä on työssä vain Heikki Hurme, vuodesta 1968 lähtien.

Verstaassa on puuntyöstöön tarvittavat koneet. Seillä valmistetaan nykyisin pääasiallisesti mittatyönä rakennukseen erikoiset ovet, ikkunanpuitteet ja asuntojen varustelussa käytettävät kaapit ja komerot, joita ei saa tehdasvalmisteisena.

Heikin harrastukset ovat kuorolaulu sekä käynti kesällä Jänissaaressa kesämökillä. "Jämsänjokilaaksossa entisinä aikoina toimineet hyvät puusepänverstaat ovat lopettaneet toimintansa, joten puuseppien hyvä ammattikunta on kokonaan häviämässä", huomautti lopuksi Heikki Hurme. Mainittakoon vielä, että Heikki perheineen asuu asunto-osakkeessaan Jämsässä Asessorintien varrella.